Partiossa perheen kaa, mikään ei oo hauskempaa, uusia taitoja opitaan, kamujen kanssa kun puuhaillaan, jee!

Perhepartiossa 0–6-vuotiaat lapset harrastavat partiota oman aikuisensa tai aikuistensa kanssa. Mukaan toimintaan ovat tervetulleita myös mahdolliset isosisarukset, mutta ohjelma suunnitellaan sopimaan alle kouluikäisille ja heidän aikuisilleen. Ryhmäämme ovat tervetulleita lapset ja aikuiset kaikenlaisista perhemuodoista. Aiempaa partio- tai retkeilykokemusta ei tarvita!

Mastonvartijoiden perhepartioryhmä Majavat kokoontuu kerran kuussa, yleensä sunnuntaiaamupäivisin noin 1,5 tunnin mittaisissa tapaamisissa. Tapaamisissa ulkoillaan, leikitään, tutkitaan luontoa, harjoitellaan arjen taitoja, tehdään käsillä, nautitaan omista eväistä ja tutustutaan uusiin kavereihin ja paikkoihin. Aktiviteetteja tehdään sekä oman perhekunnan kesken että yhdessä muiden perheiden kanssa.

Omien tapaamisten lisäksi perhepartiolaiset retkeilevät, leireilevät ja osallistuvat tapahtumiin lippukunnan ja alueen muiden perhepartioryhmien mukana. Mukana saa olla juuri niin paljon kuin oman perheen tilanteeseen sekä lasten ikään ja jaksamiseen sopii.

Voit lukea lisää perhepartiosta koko perheen harrastuksena sekä perhepartion aloittaneiden kokemuksia Suomen Partiolaisten sivuilta.

Voisiko perhepartio olla teidän juttunne?

Ryhmämme on tällä hetkellä melko täysi, mutta ota rohkeasti yhteyttä, niin kerromme, mahdutteko mukaan testailemaan toimintaa. Perhepartion tapaamisissa voi käydä kerran ennen kuin päätätte, haluatteko jatkaa mukana ja liittyä partioon. Jos ryhmässämme on tilaa uusille, olette tervetulleita tutustumaan mihin tahansa kalenteriinne sopivaan tapaamiseen ennen kuin päätätte jatkosta.

Näin pääsette mukaan:
  1. Ilmoita Mastonvartijoiden jonoon kaikki perhepartiotoimintaan osallistuvat perheenjäsenet tämän sivun ohjeiden mukaisesti. Löydät ohjeet perheen ilmoittamiseksi partioon kohdasta Kun haet partiopaikkaa perhepartioyksikölle eli koko perheelle.
  2. Kun olette ilmoittautuneet jonoon, lähetä sähköpostia Mavan perhepartiojohtajille Viimalle ja Havulle osoitteeseen viima.harma(at)gmail.com. Kerro viestissäsi, keitä perheestänne on tulossa tutustumaan toimintaan ja minkä ikäisiä lapset ovat. Kerrothan myös aikuisen tai aikuisten puhelinnumero(t).
  3. Perhepartiojohtajat vastaavat viestiisi. Jos ryhmässä on tilaa, kerromme teille ryhmämme toiminnasta ja tulevista tapaamisista. Jos sopii, lisäämme perheen aikuisen tai aikuiset perhepartion WhatsApp-ryhmään, jossa ilmoittaudutaan tuleviin tapaamisiin.
  4. Kun olette käyneet kerran tutustumassa perhepartioon, on aika päättää, haluatteko jatkaa partiossa ja liittyä jäseniksi. Jos jatkatte partiota, teidät lisätään jonosta jäseniksi ja saatte sähköpostilla partion jäsenmaksut. Jos ette jatkakaan mukana, jäsenhakemuksenne poistetaan jonosta.

Partion vuosittain maksettava jäsenmaksu maksetaan perhepartiossa käyvistä aikuisista ja lapsista. Aikuisten jäsenmaksu on tällä hetkellä hieman alle 70 euroa vuodessa. 3–6-vuotiaiden lasten osalta maksetaan mukavasti alennettua maksua, joka on tällä hetkellä hieman yli 15 euroa vuodessa. Alle 3-vuotiaista ei peritä omaa jäsenmaksua. Tietoa jäsenmaksuista ja jäsenmaksuvapautuksen hakemisesta löytyy täältä.

Perhepartion tapaamiset, kevät 2026

AjankohtaPaikkaMitä tehdään?
Su 18.1. klo 10:30–12:00Latokasken asukaspuisto, Lehtikaskentie 7Majavat sukeltavat lumeen! Tällä kertaa luomme lumiolentoja ja laskemme mäkeä.
Su 8.2. klo 10:30–12:00Museo Leikki, Ahertajantie 3Nyt leikitään! Teemme retken Museo Leikkiin Tapiolaan ja uppoudumme erilaisten leikkien, lelujen ja pelien maailmaan.
Su 1.3. klo 10:30–12:00Julkaistaan lähempänä
Su 29.3. klo 10:30–12:00Julkaistaan lähempänä
La–su 25.–26.4.Kiljavan leirikeskus, Vihtilammintie 45, RajamäkiLähtekäämme metsään retkelle! Teemme yhteisen telttaretken Mastonvartijoiden perhepartiolaisten ja sudenpentujen voimin. Retkellä nukumme lippukunnan teltoissa, harjoittelemme rennosti retkeilytaitoja ja puuhaamme yhdessä ulkona. Matkat taitetaan yhteiskuljetuksilla.
Su 3.5. klo 10:30–12:00Julkaistaan lähempänä
Ma 18.5. klo 18:00–20:00Latokasken asukaspuisto, Lehtikaskentie 7Kevään päätteeksi kokoonnumme koko lippukunnan voimin Mavan kevätjuhliin.
To–to 16.–23.7.Ahtelan leirikeskus, Ahtelantie 30, SauvoMava ja perhepartiolaiset sen mukana lähtevät koko Espoon ja Kauniaisten yhteiselle kesäleirille, Väiskille! Perhepartiolaiset majoittuvat teltoissa Väiskin omassa perheleirissä. Leirille voi osallistua siksi aikaa kuin perheellenne sopii. Lisätietoja lukemaan ja ilmoittautumaan 9.3. mennessä pääset täältä.